Pieni Enteet ja ennusteet Koiramäen tapaan –näyttely esittelee Mauri Kunnaksen tyyliin entisajan elämää ja uskomuksia. Talven aikana Koiramäessä mm. koetaan laskiaisen riemut, ennustetaan pakkasia tähtitaivaasta ja kuunnellaan vanhusten jännittäviä kertomuksia. Esikoinen innostui etenkin trullitarinasta.

Mauri Kunnaksen piirroskuvat tekstien yhteydessä ovat saaneet seurakseen samantyylisiä hahmoja ja vanhoja esineitä, jotka mukavasti elävöittävät tekstejä.

Salissa on myös Koiramäki-kirjoja ja palapelejä ajanvietteeksi. Tytöt viettivätkin mukavan tovin palapelejä rakennellen.

Turun museokeskuksen tuottama kiertonäyttely on esillä Kirjastogalleriassa 26.10.2012 asti.

En ollut ainoa, joka noin ajatteli. Sepänmäen maalaismarkkinat Mäntsälän Hirvihaarassa vetivät viime sunnuntaina runsaasti väkeä paikalle. Jo markkinoiden alkaessa ihmisiä oli melkein ruuhkaksi asti.

Tarjonta oli juuri niin hyvää kuin luvattiin. Persoonallisia lasitöitä, pikkutauluja ja muita käsin tehtyjä käyttö- ja koriste-esineitä, laadukkaita vaatteita niin aikuisille, lapsille kuin nukeillekin, koruja, leivonnaisia jne. Hintatasokin oli kohtuullinen tai jopa edullinen ainakin tarkastelemissani tuotteissa.

Sepänmäen käsityömuseo oli oiva ympäristö tapahtumalle. Rakennuksiin ja niiden esineisiin pääsi tutustumaan ja tytöt kurkkivatkin innokkaina jokaisesta ovesta. Asuinrakennukset ja aitat koluttiin, rukkeja, keinuhevosia, vanhoja työkaluja ihasteltiin. Ja mainioon vanhaan omenapuuhun kiivettiin.

Pahin ruuhka oli muumitalossa ja sen ympäristössä, jossa Muumimaailman asukkaatkin pääosin kulkevat. Hauskinta tytöistä – ja samaa mieltä näytti olevan valtaosa lapsista – oli niiden halaaminen: etenkin Niiskuneiti, Muumimamma ja Muumipappa käytiin halimassa moneen kertaan. Ja halaamista varten muumiperhe tuntui siellä lähinnä olevankin. Pikku Myy, Nuuskamuikkunen, Vilijonkka ja muut ihmismäisemmät hahmot jututtivat ja leikittivät lapsia ja aikuisiakin.

Muumitalossa pääsi kurkistamaan asukkaiden huoneisiin – Niiskuneidin romanttiseen vaaleanpunaiseen makuuhuoneeseen, Muumipapan kirjoitussoppeen, Muumipeikon vinttikamariin. Pitkät kierreportaat veivät ylhäältä alas Mamman hillokellariin. ”Lopeta jo turha juoksu, Muumimamman hillon tuoksu nousee kellarista nenään asti, muista mennä varovasti!”

Aluetta kiertävillä poluilla oli huomattavasti rauhallisempaa. Esikoinen piti kovasti satupolusta, ja se pitikin kiertää kahteen kertaan. Polulla käytiin mm. hattivattien luolassa, sokkelossa ja noidan talolla. Noita äksyili kovasti – tiuskaisi kuopuksellekin ”Mitäs sinä siinä toljotat?” - mutta Haisulin lisäksi hän taitaakin olla Muumimaailman ainoa ilkeämpi asukas.

Toinen polku kiertää saaren länsilaitaa, mm. uuden huilipuiston (mukavia riippumattoja), Nuuskamuikkusen leirin ja näköalapaikan kautta Muumipapan laivalle, joka nököttää korkealla kalliolla. Lähempänä muumitaloa on mm. Hemulin talo perhoskokoelmineen ja paloasema. Meressä uimakopin vierellä uiskentelee drontti Edward.

Teatteri Emmassa esitetään Muumimaailman aukioloaikoina aiheeseen liittyviä näytelmiä, kuten Pikku Myyn Villin lännen karavaani. Tytöt pitivät esityksestä kovasti. Kiva musikaali se olikin, vaikkakaan ei mikään erityinen kulttuurielämys. Myös muuta pienempää ohjelmaa oli eri puolilla Muumimaailmaa pitkin päivää, esimerkiksi Nuuskamuikkusen tarinatuokio sekä leikki- ja pelituokioita.

Valtaosa ruokapaikoista ja kauppa ovat keskittyneet yhdelle alueelle. Tarjontaa riittää. Syrjemmässä uimarannan tuntumassa on lisäksi kahvila Muumipapan kahvipannu.

Oletin alueen olevan vieläkin suurempi, mutta en toki enempää kaivannut. Näkemistä ja tekemistä riitti. Jaoimme vierailun kahdelle päivälle, ja se tuntui varsin hyvältä ratkaisulta. Kaiken kokeminen yhdessä päivässä olisi todennäköisesti käynyt tytöille – ja sen kautta meille vanhemmillekin – turhan raskaaksi. Nyt he jaksoivat nauttia näkemästään, ihastella ja touhuta.

Muumimaailmasta jäi mukavat muistot. Varmasti suuntaamme sinne toistekin. Ja joskus myöhemmin myös läheiseen Väskiin.

Ei ollut yllätys, ettei Pikkukilissä ollut ruuhkaa moisella säällä. Ukkonenkin alkoi pian jyristä ja vettä satoi, mutta kunnon varusteissa se ei meitä haitannut. Aluksi pysähdyimme pitkäksi aikaa katselemaan vesilintuja – ankkoja, hanhia ja myskisorsia – joihin tytöt heti ihastuivat. Vieressä lehmä kurkisteli kopistaan.

Osa eläimistä oli mennyt sateensuojaan, mutta enimmäkseen ne kuitenkin näki hyvin. Myöhemmin ilma kirkastui ja eläimet lähtivät uudella innolla ulos. Niillä on Pikkukilissä mukavan suuret aitaukset ja hyvin tilaa liikkua.

Alueella on laamoja, villa- ja villisikoja, erilaisia lintuja (myös emuja), poroja, vuohia ym. Esikoinen ihastui erityisesti Ilona-hevoseen ja kuopus pieniin pupuihin. Eläimiä katsellessa saa tehtyä mukavan lenkin ja tullessa saa kartan auttamaan suunnistamisessa.

Pieni leikkipaikka innosti tyttöjä myös kovasti. Liukumäki ja leikkimökki olivat suloista hirsityyliä.

Pikkukili on vaaran laella ja eläinten ihastelun lisäksi kannattaa luoda katse ympäröivään maisemaan. Alueella on matalampi näköalatasanne sekä korkeampi näkötorni.

Kioskista voi ostaa pikkupurtavaa tai vaikka matkamuiston. Omia eväitä voi syödä vaikka komeassa grillikodassa.

Vaasalainen Sirkus Florentino kiertää Suomea kotisivujensa mukaan kuudetta vuotta. Pienen sirkuksen ohjelma hurmasi etenkin esikoisen, kuopuskin oli innoissaan kunnes loppupuolella nukkumatti alkoi jo lähetellä viestejään.

Sirkuslaisia näytti olevan vain kymmenkunta, mutta he vetivät hienosti eri rooleja. Itse katselin suurimmalla ihastuksella Miss Olgan ilma-akrobatiaa, ja hyvin Olga touhusi myös mainion Olegin parina klovnina. Jonglöörien esitys oli ilo silmälle paitsi itse jonglöörauksen, myös muun olemuksensa ansiosta – hauska ja värikäs pantomiimiesitys.

Esikoinen odotti etenkin villakoiria ja muita eläimiä. Mielestäni eläinten – koirien, hevosen ja kyyhkyjen – esitykset olivat kokonaisuuden vaatimattominta antia, mutta esikoinen ei ainakaan pettynyt, vaan katseli ihastellen myös niitä.

Esitys kestää vajaan kaksituntisen. Väliajalla on mahdollisuus ratsastaa muutaman euron hintaan. Myynnissä on ”sirkustavaraa” ja teltan ulkopuolella maksullinen pomppulinna. Lippuja voi ostaa sirkuksen nettisivuilta (toimitusmaksu) tai lippukassalta esitystä edeltävät pari tuntia.

Iltamme Sirkus Florentinossa oli oikein hauska. Lopulta esikoisen ”silmät olivat kipeät, kun katsoi niin tarkkaan”.

Haltialan tila on Helsingin kaupungin omistama maatila Vantaanjoen varrella Tuomarinkylässä, aivan Vantaan rajalla. Tilalla voi ihastella mm. lehmiä, lampaita, hevosia ja kanoja.

Tyttöjen mielestä Haltialassa oli melkeinpä eläinten paijailuakin mukavampaa touhuta leikkipaikalla, jossa voi mm. ratsastaa puuhevosella tai –lehmällä tai tietysti laskea liukumäkeä tai keinua.

Haltiala on mukava paikka meille aamuvirkuille, koska sinne voi mennä jo aamuvarhaisella. Kesäisin eläimet ovat ulkona ja niitä pääsee vapaasti katselemaan. Talvisin eläinten asustellessa sisätiloissa ajat ovat huomattavasti rajallisemmat.

Tilalla on mukava kahvila Wanha Pehtoori. Sieltä saa apua nälkään ja janoon jo puoli yhdeksän aikaan, jolloin tarjolla on aamiaista.

Järvenpään Vanhankylän kartanon pihapiirissä esitetään tänä kesänä Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti –näytelmää. Musiikkipitoinen parituntinen esitys viihdytti tyttöjämme ja tarjosi muutamat naurut aikuisillekin.

Tytöistä hauskinta esityksessä oli mies naisten vaatteissa sekä itse Heinähattu ja Vilttitossu. Tarina oli peruskauraa, mutta mukana oli joitain osuvia oivalluksia elävästä elämästä. Niitä tarjoiltiin etenkin tyttöjen äidin kautta. Äidin rooli oli muutenkin herkullinen ja hyvin esitetty.

Aurinkoisena heinäkuisena keskiviikkoiltana katsojia oli kohtalaisesti, läheskään täyttä ei ollut. Jos esitys olisi loppuunmyyty, parikymmenminuuttinen väliaika olisi todennäköisesti auttamattomasti liian lyhyt, nytkin kahvila ruuhkautui pahasti.

Esityksiä on 17.8.2012 asti. Lippuja myydään mm. Piletissä ja paikan päällä ennen esitystä.

”Aika kiva esitys” mutisi kuopus 3v vielä juuri ennen nukahtamistaan.

Valio ja MTK järjestävät laitumelle lasku –tilaisuuksia yhdessä maitotilojen kanssa eri puolilla Suomea. Perusidea on hyvä: tutustuttaa kuluttajaa alkutuotantoon, näyttää, mistä se maito oikein tulee.

”Puuharata, tuotemaistatus, buffetti” lupaa mainos. Joitain Valion tuotteita on esillä ja makkaraa paistetaan. Puuharata on enemmänkin tehtävärata – vastataan kysymyksiin kuten miksi lehmä märehtii tai kuinka kaukaa maitoautot keskimäärin hakevat maidon meijereihin. Yhdessä pisteessä heitetään tappeja ämpäriin. Pieni pettymys tytöille, jotka odottivat jonkinlaista temppurataa. Juontajan ääni kuuluu koko ajan taustalla, hän puhuu isäntätilasta, lehmistä yleensä, Valiosta. Suurin osa menee ohi korvien.

Mutta ne lehmät. Monet riemuissaan laitumelle pääsystä, osa hieman aristellen ulos tallustavia. Loikkivat, puskevat toisiaan, ammuvat. Koleassa kevätsäässä tuttavaperheen lapset halusivat ehdottomasti katsoa jokaisen lehmän tulon. Meidänkin tyttömme hihkuivat aina uuden lehmän tullessa, katselivat, nauttivat. Lehmissä yksinkertaisesti on jotain niin suloista, sympaattista, aitoa. Jo pelkät lehmät, päivän tähdet, riittävät syyksi lähteä tällaiseen tapahtumaan.