Herroja ja narreja, ritareita ja prinsessoja, papistoa ja rahvasta – keskiaikainen väki valtasi Turun Vanhan Suurtorin ympäristön taas neljäksi päiväksi kesä-heinäkuun vaihteessa. Keskiaikaisia markkinoita on järjestetty Turussa jo vuosia ja aina tunnelma tuntuu olevan yhtä korkealla ja väki yhtä antaumuksella mukana.

Vanhalla Suurtorilla ja sen ympäristössä tapahtui paljon ja koko ajan. Tapahtumasta teki erityisen vaikuttavan ja mielenkiintoisen se suuri väkijoukko, joka pukeutui ja eläytyi keskiaikaiseen tyyliin. Ohjelmassa oli monenlaisia esityksiä, joihin he osallistuivat, mutta muutoinkin he kulkivat markkinakansan joukossa ja elivät keskiaikaista elämäänsä, juttelivat keskenään, järjestivät pieniä mukavia tuokioita nykyajan markkinakävijöille.

Torilla oli myynnissä aiheeseen sopivia käsitöitä (taottuja, puisia ym.) sekä ruokaa ja juomaa (sikaa vartaassa, makkaraa, simaa ym.) ja niitä myivät tyylin mukaisesti pukeutuneet käsityöläiset ja muut kauppiaat. Torilla järjestettiin myös esityksiä.

Torin vierellä puistossa, työnäytösalueella, oli lisää myyntikojuja sekä paljon käsityöläisiä puuhissaan: takomassa, kutomassa, värjäämässä… Tekemistä pääsi katselemaan, joissain pisteissä kokeilemaankin.

Työnäytösalueen laidalla lasten puhdepihalla oli myös esityksiä. Esikoisen mielestä parasta katseltavaa olivat narrit - erityisesti erittäin notkea narrityttö, joka sai itsensä lähes kaksinkerroin. Kuopus pyöri keskiaikaisessa karusellissa sekä kokeili prinsessakoulua, jossa opeteltiin mm. niiaamista, kruunun kantamista ja tanssia.

Suoraan Keskiaikaisilta markkinoilta pääsi astumaan Hansakauppias Laurentinuksen markkinoille Itäisellä Rantakadulla. Siellä oli lisää käsityöläisten kojuja sekä pikkuritarien turnajaislava. Aboa Vetus & Ars Nova –museon lähistöllä puoskarit myivät rohtojaan ja kirjurit kirjoittivat hullunpapereita – oma ”aito” keskiaikainen, sinetillä varustettu todistukseni pähkähulluudesta ainakin pääsee näkyvälle paikalle varoittamaan kanssaeläjiä mielenlaadustani….

Keskiajan Turku –tapahtumaan kuului esityksiä, näytöksiä ja näyttelyitä myös Turun linnassa ja tuomiokirkossa.