Joskus pienet, yksinkertaiset oivallukset ovat parhaita. Nummi-Pusulassa sijaitsevassa Kasvihuoneilmiössä oivalluksia on paljonkin, mutta lapsiin uppoaa erityisesti yksi: pehmolelumeri. Sinne kun pulahtaa, ei riemulla ole rajoja. Siltä ainakin vaikutti, kun katselin tyttöjeni ”uintia”.

Kasvihuoneilmiö on tavanomaisesta poikkeava tavaratalo. Siellä myydään uutta ja vanhaa, pientä ja suurta. Yleisilmeeltään tarjonta on enimmäkseen vanhahtava, esimerkiksi DVD-hyllyä katsellessa tuli perin nostalginen olo: Pekkaa ja Pätkää, Komisario Palmuja ja muita vanhoja suomalaisia filmejä, ja ulkomaiset samaa linjaa. Sisustustavaroissa on paljolti samaa vanhahtavaa ja romanttista sävyä, toki uutta tuotantoa ja osin myös modernimpaa ilmettä. Myynnissä on keittiötarvikkeita, huonekaluja, kirjoja, puuleluja, armeijan ylijäämätavaraa ja paljon muuta. Joissain tuotteissa hintataso on edullinen, joissain muissa ei niinkään. Mutta valinnanvaraa ja katseltavaa ainakin löytyy!

Ja se nallemeri! Suurehko allas on täytetty pehmoleluilla, joiden sekaan hyppääminen ja joissa sukelteleminen on selvästikin hauskaa (itse en kokeillut, vaikkei siellä ikärajaa olekaan). Allas on mukavassa nurkassa ja se on kuin pieni viidakko puineen ja puussa kiipeilevine apinoineen. Erityisesti lelujen sekaan pomppaaminen oli kuopuksestakin riemukasta puuhaa. Tytöt olisivat varmaankin voineet helposti viettää siellä useammankin tunnin…

Kasvihuoneilmiössä on myös mukava kahvila.